Moni opettaja ajattelee, että draaman ohjaaminen vaatii erityistä rohkeutta, heittäytymistä tai ulospäinsuuntautunutta luonnetta.
“Minä en ole sellainen.”
“En ole tarpeeksi luova ja sanavalmis.”
“Entä jos tämä tuntuu minusta kiusalliselta?”

Ajatus on ymmärrettävä. Opettajat ovat kyllä tottuneet olemaan esillä, mutta draaman ohjaaminen on eri asia kuin vaikka historian opettaminen. Draamassa ei pidetä kiinni tutusta rakenteesta tai valmiista vastauksista. Sen sijaan ollaan tilanteessa, jossa kaikkea ei voi ennakoida. Se voi tuntua epävarmalta, varsinkin jos ei koe itseään luontaisesti rohkeaksi tai ulospäinsuuntautuneeksi.

Silti yksi tärkeä asia unohtuu usein:
Tehdäkseen ja nauttiakseen draamasta, ei tarvitse olla suuri esiintyjä. Ennen kaikkea draama tarvitsee turvallisen tilan ja ohjaajan.

Hiljainenkin opettaja voi olla erinomainen draamaohjaaja!

Draaman ytimessä ei ole opettajan show, vaan ryhmän kokemus. Läsnäolo, selkeys, rauhallinen ohjaus ja kyky huomata ryhmän dynamiikka ovat usein paljon tärkeämpiä kuin suuri elehdintä tai vahva ääni.

Monesti juuri opettaja, joka itse tiedostaa epävarmuutensa, on herkkä aistimaan myös oppilaiden tuntemuksia. Hän ei pakota, vaan kutsuu. Ei vaadi, vaan rohkaisee.

Ja se on ilmaisutaiteita tehdessä valtavan arvokasta.

Entä ne lapset, jotka eivät halua olla esillä?

Jokaisessa ryhmässä on lapsia ja nuoria, jotka ovat ujoja, hiljaisia tai vetäytyviä. Heitä, joista tuntuu, että draama ei ole “heidän juttunsa”.
On helppo ajatella, että draama kuuluu niille, jotka puhuvat paljon ja liikkuvat isosti. Pitävät niin sanotusti ääntä itsestään ja mielellään hakeutuvat tilanteisiin, jossa saavat erityistä huomiota.

Todellisuudessa draama voi tarjota, niin näille hiljaisille kuin näille äänekkäimmillekin paljon jotain ainutlaatuista ja tärkeää opittavaa. Draama opettaa kunnioittamaan toisia ja antamaan kaikille tilan ja ajan loistaa. Siinä ei ole kyse siitä, kuka loistaa kirkkaimmin parrasvaloissa. Yhtä tärkeää on kyky kuunnella vastanäyttelijää, ottaa hänen ideansa vastaan ja tukea hänen onnistumistaan – sillä draama syntyy aina yhdessä.

Draaman ja luovan ilmaisun ei tarvitse aina myöskään tarkoittaa esiintymistä, repliikkejä tai huomion keskipisteessä olemista. Se voi olla:

• yhdessä tekemistä
• pientä liikettä

• leikkiä ja peliä

• mielikuvitusta
• roolin piilossa olemista
• ryhmän mukana kulkemista ilman pakkoa näkyä

Kun ilmapiiri on turvallinen ja leikkimielinen, moni ujo lapsi uskaltaa osallistua omalla tavallaan. Ei heti, ei näyttävästi – mutta aidosti.

Oma tarinani ujosta lapsesta draaman äärellä

Itse aloitin teatteriharrastuksen ujona lapsena. Esiintyminen ei ollut minulle luontaista, eikä rohkeus syntynyt yhdessä yössä. Se rakentui vähitellen: onnistumisten, hyväksynnän ja yhdessä tekemisen kautta. Matkaan kuuluu myös paljon epävarmuutta, pelkojen ja epämukavuuksien ylittämistä ja sietämistä – hyviä taitoja nekin harjoitella!

Draama ei tehnyt minusta toista ihmistä.
Se antoi minulle tilaa kasvaa omaksi itsekseni. Tunnen itseni varmasti paremmin, ymmärrän jännitystä ja osaan hallita sitä. Tiedän vahvuuteni ja tunnistan heikkouteni. En koe vieläkään olevani erityisen rohkea esiintyjä mutta olen sellainen kuin olen. Hyväksyn sen, että jännitys kuuluu jokaiseen esiintymiseeni, osaan nyt olla sen kanssa ilman, että lamaannun tai haluan perääntyä.

Juuri siksi ajattelen, että draamassa ei ole kyse rohkeuden vaatimuksesta, vaan rohkeuden mahdollistamisesta.

Rohkaiseminen, leikki ja yhteishenki

Kun draama rakentuu ilon, leikin ja yhteisen tekemisen varaan, koko ryhmä hyötyy. Ryhmähenki vahvistuu, luottamus kasvaa ja kynnys kokeilla uutta madaltuu.

Silloin:

• epävarma opettaja uskaltaa ohjata
• hiljainen oppilas uskaltaa osallistua
• ryhmä oppii hyväksymään erilaisuutta

Draama ei ole suoritus. Se on yhteinen tutkimusmatka.

Ja sille matkalle mahtuvat myös ne, jotka eivät koe itseään rohkeiksi – vielä.